lauantai 15. maaliskuuta 2014

Juhlan kunniaksi: Helppo raakasuklaakakku



Sain eilen oikein mukavan puhelinsoiton, jonka myötä mut toivotettiin tervetulleeksi uuteen työpaikkaan. Olin kovasti toivonut ja jännännyt ja sormet ristissä odottanut tietoa, joten kyllä se vaan tuntui hienolta kuulla, että olin hakijoista paras kyseiseen hommaan. 

Juhlan kunniaksi päätin pyöräyttää elämäni ensimmäisen raakasuklaakakun. Lopputulos oli vallan maistuva, joten tässäpä resepti muidenkin makusteltavaksi.

 
Raakasuklaakakkua ja tulevan kodin sisustuksen suunnittelua.



Pohja


1,5 dl manteleita
1,5 dl taateleita
2 rkl sulatettua kookosöljyä
2 rkl raakakaakaojauhetta / sokeroimatonta kaakaojauhetta
ripaus merisuolaa

Täyte

2 pientä avokadoa tai 1 iso
0,5 dl raakakaakaojauhetta / sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 rkl hunajaa
1 tl vaniljajauhoa
ripaus merisuolaa

Koristeluun

kaakaonibsejä / tummaa suklaata

Pohjaa varten rouhi veitsellä mantelit ja pilko taatelit mahdollisimman pieniksi. Oma sauvasekoittimeni ei jaksanut pyörittää manteli-taateli -sekoitusta, mutta tehokkaammalla monitoimikoneella hienontamisen voi myös jättää laitteen hoidettavaksi. Lisää sulatettu kookosöljy, raakakaakaojauhe (tai sokeroimaton kaakaojauhe, jos haluat jättää raakailun vähemmälle) ja suola manteli-taateli -seokseen ja sekoita tasaiseksi massaksi. Taputtele massa kakkuvuoan pohjalle. Jos et omista kakkuvuokaa (kuten mä, sillä en leivo kovinkaan usein), normaalikokoinen matala ruokalautanen toimii oikein mainiosti myös. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella kunnes täyte on tasaista ja hienoa. Levitä täyte pohjan päälle ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa pari tuntia.

Ennen tarjoilua koristele kakku joko kaakaonibseillä tai tummasta suklaasta raastetuilla lastuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeile. Kysy. Kommentoi.